maanantai 1. heinäkuuta 2019

MEIÄN ÄITIN MERIMIESPIHVIT

                                           MEIÄN ÄITIN
                                      MERIMIESPIHVIT



Yksi mieleen jääneistä lapsuuden ruuista oli äidin tekemä uuniruoka, MERIMIESPIHVIT. Ensin mentiin Hakaniemen halliin ( Hesassa ) ja ostettiin liha tutulta lihakauppiaalta. Perunoita haettiin Hakaniemen torilta iso kapallinen. Sipulit saatiin omasta siirtolapuutarhan maasta ja niitä säilytettiin kerrostalon kylmäkellarissa.
Kun ruoka kypsyi uunissa, koko huoneiston täytti ihana tuoksu.


n. 1 kg naudanpaistia
n. 1 kg perunoita (kiinteä lajike)
3 isoa sipulia
(1 valkosipuli)
6 dl tummaa olutta tai kotikaljaa
3 dl vahvaa lihalientä
voita ja/tai öljyä
suolaa
mustapippuria
(silputtua rosmariinia)






Pese ja kuori perunat ja laita ne kylmään veteen odottamaan.
Leikkaa lihasta ohuita siivuja ja paloittele ne sopivan kokoisiksi.
Leikkaa sipulit ohuiksi renkaiksi.
(Kuori ja paloittele valkosipulin kynnet.)
Paista lihat rasvassa pienissä erissä ja mausta suolalla ja pippurilla. Laita sivuun odottamaan.




Paista sitten sipulit (ja valkosipulit).



Leikkaa perunat ohuiksi siivuiksi.

Laita lihat, sipulit ja perunat kerroksittain voideltuun uunivuokaan niin, että ensimmäinen kerros on perunoita ja viimeinen sipulia.

Sekoita olut ja lihaliemi keskenään ( ja lisää mukaan silputtua rosmariinia) ja kaada seos uunivuokaan.





Paista uunissa miedolla lämmöllä ( 150-175 astetta) ainakin 2 tuntia kunnes liha ja perunat ovat varmasti kypsiä.
Lisää tarvittaessa lihalientä ettei pinta kuivu liikaa.




Tarjoa lisukkeena esimerkiksi hölskykurkkuja ja etikkapunajuuria.
Paistetut sienetkin sopivat hyvin. Myös paistetut kirsikkatomaatit sopivat hyvin.






Ei kommentteja:

Lähetä kommentti