torstai 11. heinäkuuta 2019

MAKUJA MAUSTEÖLJYILLÄ




                           MAKUJA MAUSTEÖLJYILLÄ








Omatekoisella mausteöljyllä on oma paikkansa ruokaa rakastavan keittiössä. Paitsi että ne ovat kivannäköisiä lieden yllä, niillä saa ruokaan aivan oman maun. Kaiken lisäksi yrttiöljyt ovat terveellisiä.   

Eri öljyt jakavat mielipiteitä. Joillekin kelpaa vain ja ainoastaan oliiviöljy. Toiset taas pitävät rypsiöljyä parempana. Valitsin keskitien, Borgesin öljyn, jossa on molempia ( Huom.Tämä Ei ole mainos)




      
Valmistuksessa kannattaa muistaa

-hyvät tiiviskorkkiset puhtaat pullot
-öljyn kuumentaminen ennen pullottamista
  -kuumennus tappaa mahdolliset pöpöt
  -yrttien aromit "irtoavat" paremmin kuumaan öljyyn
-pulloihin huuhdellut yrtit joko sellaisenaan tai pieniksi
pilkottuina.


  

Pulloihin voi ja tulee laittaa sellaisia yrttejä ja mausteita, joista itse pitää. Tein 3 erilaista sekoitusta ja kaikissa on mukana valkosipulia ja rosepippuria, sillä ne ovat suosikkejani ruuanlaitossa muutenkin.

Pullot  täytetään kuumalla öljyllä puolilleen.
Mausteet ja yrtit lisätään ja pullot kaadetaan täyteen.







Laitoin vasemmanpuolimmaiseen valkosipulin ja rosepippureiden kavereiksi salviaa ja rosmariinia. Ne sopivat hyvin yhteen ja käyvät erinomaisesti liha- ja riistaruokien valmistukseen. Lisäksi rosmariinilla sanotaan olevan muistia parantava vaikutus ja salvian kerrotaan laskevan veren sokeria.

Keskimmäisessä pullossa on vihreää chiliä siemenineen. Se antaa ruokaan ripauksen tulisuutta ja sopii käytettäväksi lähes kaikenlaisen ruuan valmistamisessa.

Oikeanpuolimmaiseen pulloon laitoin timjamia ja sitruunatimjamia. Ne sopivat hyvin kala- ja linturuokiin sekä salaatteihin. Timjami sisältää aromaattisia öljyjä, joista yli puolet on tymolia. Se on antioksidantti eli se estää solutasolla haitallisten rasvojen hapettumista. Sitruunatimjamista tulee lisäksi kirpeän sitruunainen maku.

Maku alkaa kypsyä öljyssä jo muutamassa päivässä, mutta se korostuu vielä lisää ajan myötä.


                         KANNATTAA KOKEILLA


   







Ei kommentteja:

Lähetä kommentti