torstai 29. heinäkuuta 2021

MUTAKAKKU


                                                                             MUTAKAKKU


 
Ilman pikku apulaista tämä kakku olisi tainnut jäädä tekemättä--se kun on niin "suuritöinen", että valmistamiseen tarvitaan enemmän kuin kaksi kättä. Apulaisen ansiosta meillä oli käsiä neljä kappaletta; kaksi isompaa ja kaksi aika paljon pienempää. Pienet kädet pilkkoivat suklaan voin joukkoon ja isommat kädet sekoittivat sulavaa voi-suklaaseosta. Pienet kädet sekoittivat jauhoihin kaakaojauheen ja leivinjauheen sillä aikaa kun isommat kädet vatkasivat kananmunat ja sokerin sulaneeseen suklaa-voiseokseen. Yhdessä sitten lisättiin sen joukkoon jauhoseos ja taloussuklaarouhe ja kaadettiin taikina leivinpaperilla vuorattuun irtopohjavuokaan. Kakun kypsyessä pienet kädet vatkasivat kermavaahdon, joka maistui vadelmilla koristellun valmiin mutakakun kera.
Suurkiitokset avusta pikku apulainen, tyttärentyttäreni Iina, 6v.


4 munaa
21/2 dl sokeria
200g voita
200 g tummaa suklaata 
1 dl Taloussuklaarouhetta
21/2 dl vehnäjauhoja
1 tl leivinjauhetta
3 rkl tummaa kaakaojauhetta

tomusokeria
tuoreita vadelmia
kermavaahtoa

Voin sekaan paloitellaan suklaa.










Seos sulatetaan vesihauteessa (tai mikrossa).
Annetaan hieman jäähtyä ja sitten joukkoon vatkataan kananmunat ja sokeri.






Vehnäjauhoihin sekoitetaan leivinjauhe ja kaakaojauhe.




Seos sekoiteteean suklaaseokseen.



Lisätään  joukkoon Taloussuklaarouhe.




Taikina kaadetaan leivinpaperilla vuorattuun irtopohjavuokaan.




Kakku paistetaan uunin keskitasolla 200 asteessa 15-20 minuuttia.  Kakku on parasta, kun se on pinnalta kova ja sisältä kostean pehmeä.




Annetaan jäähtyä ennenkuin irroitetaan vuoasta.

Koristellaan tomusokerilla ja tuoreilla vadelmilla.




Nautitaan kermavaahdon kera.



Suuret kiitokset pikku apulaiselle.




MERELLINEN PASTASALAATTI



                                                   MERELLINEN PASTASALAATTI




Joskus sitä vaan onnistuu mitään yrittämättä ja joskus taas ei millään vaikka kuinka yrittäisi. Tämä pastasalaatti syntyi, kun oli vaan tarkoitus tehdä pieni kaapintyhjennys ennen lomalle lähtöä. Samoin taisi käydä myös viime kesänä. Silloin jämistä syntyi savulohipiirakka.
Meidän huushollissa on jonkinmoinen periaate se, ettei ruokaa heitetä roskiin (ellei sitten ole vahingossa päässyt pilaantumaan). Olimme lähdössä viikoksi pois kotoa, joten pakkasin osan jääkaapin sisällöstä eväiksi matkalle ja loput, lähinnä vihannekset, päätyivät tähän salaattiin. Seurakseen ne saivat purkillisen tonnikalaa ja pakastimensta löytyneet katkaravut (jääneet ylimääräisiksi kalapizzaa tehtäessä). Kun kaapista löytyi vielä pussinpohjallinen simpukkapastaa, alkoivat ainekset olla jotakuinkin kasassa. Pastan keitin kalaliemessä ja salaatinkastike syntyi tonnikalapurkin valkosipulisesta öljystä ja lorauksesta sitruunamehutiivistettä. Tilliäkin löytyi mukaan jonkin verran--enemmänkin olisi ehkä voinut olla.
Salaatti sai isännältä runsain määrin kehuja. Ja vaikka määrät tuntuvat pieniltä, tämä salaatti riitti kahdelle henkilölle 3 päiväksi, niin riittoisaa siitä tuli. Ja tosi hyvää oli. Olikohan syynä se, että tonnikala oli säilötty valkosipuliseen öljyyn? Mene ja tiedä. Jos nyt jotain haluaisin näin jälkikäteen tuohon salaattiin lisätä, niin mukaan varmasti sopisi uuden sipulin varsista tehty silppu ja miksei itse sipulikin.

Eli jotakuinkin näin:

150 g (tricolor) simpukkapastaa
1 l vettä
2 kalaliemikuutiota
1 prk (185g) tonnikalaa (mausteena valkosipuli)



100-150g katkarapuja
2-3 tomaattia
n. 1/2 tuorekurkkua
3 herkkukurkkua
tilliä silputtuna
2-3 rkl sitruunamehua

Pasta keitetään kalaliemikuutioilla maustetussa vedessä al dente.

Kypsä pasta huuhdotaan kylmällä vedellä ja laitetaan jääkaappiin jäähtymään.



Pastan jäähtyessä pilkotaan vihannekset sekä leikataan tilli silpuksi.



Jäähtynyt pasta ja vihannekset sekoitetaan keskenään.
Tonnikalapurkista otetaan öljy talteen ja kala hienonnetaan piemmiksi paloiksi, jotka sitten lisätään salaattiin.
Lisätään joukkoon myös tillisilppu.



Viimeisenä joukkoon lisätään katkaravut.



Tonnilalapurkin öljy ja sitruunamehu sekoitetaan keskenään ja seos kaadetaan salaatin joukkoon.




Salaatti sekoitetaan varovasti tasaiseksi.


Salaatin annetaan vetäytyä jääkaapissa puolisen tuntia ennen tarjoilua.

                             Pastasalaatin kera maistuu tuore patomki (oma suosikkini patongin päällä on voi + sinappi).