tiistai 9. heinäkuuta 2019

HOMBURGINKUHA




                                 HOMBURGINKUHAA
                                                  JA   
                  KESÄINEN PERUNA-SIPULIPAISTOS  
  
  




Keittokirjakokoelmani laajeni ja uusin tulokas on WSOY:n vuonna 1948 julkaisema Keittotaito-KOTEJA JA KOULUJA  VARTEN. Sen ovat kirjoittaneet Tampereen Talouskoulun entinen johtajatar Helmi Koskimies ja Tampereen kaupungin tyttöjen ammattikoulun entinen johtajatar Eva Somersalo.



Kirjaa selaillessani, silmiin osui resepti Homburginkuhasta. Se tuntui yksinkertaisuudessaan sopivalta ja kun pakasteesta löytyi sopivasti kuhaa, pääsin testaamaan reseptiä.


Kuhaa löytyi fileinä 450g. Muuten ainemäärät pitävät paikkansa paitsi että kermaa oli vain 11/2 desilitraa.

450 g kuhafileitä
1 tl etikkaa (riittää, testasin 2 ml:n ruiskulla)
11/2 rkl suolaa
3 rkl voita
1 munankeltuainen
2 rkl juustoraastetta (kukkuraisia)
1/2 dl korppujauhoja (leipäjauhelmaa)
11/2 dl kerma




Kuivaa kalan fileet talouspaperilla.



Lata fileet sopivankokoiseen astiaan kerroksittain
ja mausta kukin kerros molemmin puolin etikalla
ja suolalla.
Laita kalat vetäytymään tunniksi jääkaappiin.




Sulata voi ja sekoita se vatkattuun munankeltuaiseen.




Voitele uunivuoka ja lisää kalat.
Voitele fileet voi-keltuaisseoksella.





Ripottele kalojen päälle juustoraastetta ja
korppujauhoja,








Lisää kerma.


Lämmitä uuni 225 asteiseksi ja anna kalojen paistua noin 1/2 tuntia tai kunnes pinta on kauniin ruskea.




Ohjeessa suositellaan lisukkeeksi perunoita. Uusista perunoista ja uudesta sipulista saa mukavasti sopivan kaverin kuhapaistokselle.

KESÄINEN PERUNA_SIPULIPAISTOS

Keitettyjä varhaisperunoita           

Uutta sipulia varsineen
Voita
1/2 sitruunan mehu

Pilko sipulit (myös osa varsista) ja jäähtyneet suolassa keitetyt perunat.



Paista voissa pannulla kauniin
ruskeiksi.
Lisää paistamisen lopulla sekaan
sitruunamehu.

Siirrä paistetut perunat uuninkestävään 
vuokaan ja kuumenna uunissa kalojen kanssa.





                                   Tarjoile salaatin kera-















Ei kommentteja:

Lähetä kommentti