lauantai 4. tammikuuta 2020

PEACH MELBA--PERSIKOITA VADELMAKASTIKKEESSA



   PEACH MELBA-PERSIKOITA VADELMAKASTIKKEESSA


Tämä klassikkojälkiruoka on helppo valmistaa milloin vain. Siihen käytetään säilykepersikoita ja vadelmia joko tuoreina tai pakastettuina.
Tämän jälkiruoan kehitti Auguste Escoffier, joka oli vasta 13-vuotias mennessään töihin ravintolaan vuonna 1860. Häntä nimitetään nykyäänkin "kokkien kuninkaaksi ja kuninkaiden kokiksi".
Escoffierilla oli tapana nimetä ruokia kuuluisien henkilöiden 
mukaan.Tämä jälkiruoka on nimetty oopperalaulajatar Nelle Melban mukaan.

Sokerikakku

5 kananmunaa juomalasiin
saman verran sokeria toiseen juomalasiin
saman verran jauhoja kolmanteen juomalasiin
--puolet vehnäjauhoja, 1/4 kaakaojauhetta, 1/4 perunajauhoja +
  2 tl leivinjauhetta.


Munat ja sokeri vatkataan vaahdoksi.
Jauhot sekoitetaan keskenään ja siivilöidään taikinan joukkoon





Taikina kaadetaan leivinpaperilla pohjustettuun, voideltuun ja korppujauhotettuun vuokaan ja paistetaan 175 asteessa noin 40 minuuttia.













21/2 dl vadelmia
1 dl tomusokeria
säilykepersikoita + lientä
suklaarouhetta ( Fazer Taloussuklaarouhe )

Vadelmat ja sokeri sekoitetaan ja soseutetaan sauvasekoittajalla.
Sose paseerataan eli puristetaan siivilän läpi (lusikalla sekoittaminen helpottaa siivilöintiä ja siemenet jäävät siivilään).
Soseen voi ohentaa persikoiden liemellä.














                    Kakusta leikataan annospalat lautasille.



               Kakkupalan päälle laitetaan persikanpuolikas.





     Persikoiden päälle kaadetaan paseerattua vadelmasosetta.



 
                        Päälle ripotellaan suklaarouhetta.
















Ei kommentteja:

Lähetä kommentti