tiistai 28. tammikuuta 2020

JUURESMUUSI

 

                                                         JUURESMUUSI



Vaihtelut lisukkeissa piristävät ateriaa niin maullaan kuin ulkonäöllään. Keitetyt perunat voi vaihtaa esimerkiksi lohkoperunoihin, ranskalaisiin tai uuniperunaan--perunahan on Suomessa lisukkeiden ykkönen.
Uutta potkua aterialle ovat tuoneet myös juurekset. Ne ovat halpoja, terveellisiä ja maukkaita. Lanttua ja porkkanaa moni syö laatikoksi valmistettuna ainakin jouluna. Samoin lienee rosollin laita. 
Juureksista saa maistuvia uunissa kypsentämällä. Uunijuuresten maku on hienompi ja täyteläisempi kuin keitettyjen. Kuitenkin keiteyt juurekset muusin muodossa nostavat aterian uudelle tasolle. Sen saavat aikaan sekaan lisättävät kanamunat, kerma ja voi sekä  juustoraaste.


Tarvitaan

1 kg erilaisia juureksia (perunaa, porkkanaa, bataattia, lanttua, palsternakkaa jne) mielellään vähintään kolme eri lajia.
1 sipuli ( keltainen tai punainen)
pala (10 cm) purjoa
vettä
suolaa
2 kananmunaa
1-1,5 dl kermaa
50 g voita
valkopippuria (jauhettua)
(muskottipähkinää jauhettua)
1-2 dl emmental-raastetta


Paloittele juurekset peukalonpään kokoisiksi.
Hienonna sipuli.
Leikkaa purjo ohuiksi viipaleiksi.





Kuullota sipulit voissa pehmeiksi.






Lisää juurekset ja vettä niin paljon,
että juurekset peittyvät.
Keitä kypsäksi.
Ota keitin vesi talteen.





Soseuta nuijalla tai sauvasekoittajalla
(kokkareita saa vähän jäädä--ei haittaa).
Sekoita kananmunat joukkoon.











Ohenna kermalla ja/tai keitinvedellä.
lisää voi ja mausta valkopippurilla (ja
muskottipähkinällä).




Tällaisenaankin juuresmuusi kelpaa tarjottavaksi, mutta makua voi vielä hivenen parantaa.





Kaada muusi uunivuokaan.
Ripottele pinnalle juustoraastetta.



Kuumenna muusia uunissa kunnes 
juusto on sulanut.





                        Juuresmuusi sopii hyvin lihan kera.






Ei kommentteja:

Lähetä kommentti