torstai 14. marraskuuta 2019

MUSTIKKA-VADELMA-JÄÄDYKE




                         MUSTIKKA-VADELMA-JÄÄDYKE



 Marjaisa jäädyke maistuu kesällä  ja talvella kesältä. Sen tarjolle saamiseksi vaaditaan aikaa. Vaikka alkuvalmistelut sujuvat pikaisesti, joudutaan tätä herkkua pakastamaan ainakin 4 tuntia ennen tarjolle laittoa. Toki jäädykkeen voi valmista ja pakastaa vaikkapa edellisenä päivänä.
Jäädyke tehdään muottiin, joka kestää pakastamista ja josta se irtoaa helposti tarjottavaksi. Tällaisia ovat esimerkiksi silikoniset muffinssimuotit. Niistä jäädykkeen pystyy irroittamaan tarjolle ilman lämmittämistä. Jos tämän jälkiruoan valmistaa kahvikupissa, se (kuppi) kannattaa ennen lautaselle kippaamisa kastaa kuumaan veteen.

2 keltuaista
1 dl sokeria
1 tl jauhettua inkivääriä
1 dl sitruunamehua

Sekoitetaan ja kuummennetaan 
paksupohjaisessa kattilassa kunnes
seos sakenee hieman kiisselimäiseksi.
Jäähdytetään.



2 valkuaista --- vatkataan kovaksi vaahdoksi.
11/2 dl kermaa --vatkataan vaahdoksi.

Vaahdot ja sitruunakiisseli 
sekoitetaan keskenään.



Jaetaan seos kahteen osaan.
Toiseen sekoitetaan 1 dl mustikoita, jotka on soseutettu sokerin
(1 rkl) kanssa.
Toiseen sekoitetaan 1 dl soseutettuja vadelmia.

Soseet sekoitetaan "huolimattomasti" eli jälki saa olla epätasainen.




















Täytetään muotit puoliksi kummallakin seoksella ja laitetaan
pakastimeen 4 tunniksi.


  
  
               Jäädykkeet kumotaan tarjoiltavaksi ja koristellaan.




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti