keskiviikko 7. lokakuuta 2020

KANANMUNAKASTIKE


                                                                     KANANMUNAKASTIKE


Facebookin ruokaryhmissä on toinen toistaan parempia vinkkejä ruoanlaittoon. Usein jo pelkät kuvat saavat veden kielelle ja vatsan kurnimaan. Näin on käynyt kanamunakastiketta esittävien kuvien kanssa. Vaikka lapsuudenkodissani lähes aina oli uunikalan (isä teki hauesta) lisukkeena munakastiketta, jotenkin sen tekeminen on minulta jäänyt aika vähälle. Yksi syy/tekosyy on se, että kyseisessä kastikkeessa käytetään maitoa ja olen aika usein onnistunut polttamaan sen  kiinni kattilan pohjaan eikä maku ole ollut toivottava. En ole kai jaksanut seistä hellan vieressä maitoa vispaamassa tai liedessä on ollut liikaa lämpöä.   

Kanamunakastike on vaalean peruskastikkeen eli bechamel-kastikkeen "johdannainen", jonka  valmistamisen jokaisen vähänkään kokiksi tai kotikokiksi itseään tituleeraavan tulisi osata. Ja kun meillä oli ruoaksi paistettuja muikkuja ryppyperunoiden kera, ei auttanut muu kuin naulita itsensä hellanviereen vispilä kourassa ja ajatukset vain ja ainoastaan valmistuvassa kastikkeessa. Ja saatiinpa kastiketta kalojen ja perunoiden päälle.

Tässä on ohje:

2 rkl voita  

3 rkl vehnäjauhoja 

5 dl maitoa   

1/2 tl suolaa 

1/2 tl (vajaa) valkopippuria     

2-3 keitettyä kananmunaa

1/2 dl hienonnettua tilliä


Sulatetaan voi paksupohjaisessa kattilassa.



                                                                         

Lisätään jauhot ja sekoiteaan ne hyvin, että rasva imeytyy niihin tasaisesti.









Sekoitetaan maito joukkoon vähän kerrallaan koko ajan sekoittaen.     



       






Annetaan kiehua hiljalleen miedolla lämmöllä 5-10 minuuttia koko ajan sekoittaen.                                                                        Maustetaan suolalla ja valkopippurilla.

                                                            







Lisätään haarukalla murskatut kananunat ja silputtu tilli ja sekoitetaan kastike tasaiseksi.









Siinäpä se sitten onkin.




Erinomaista kalan kanssa. mutta käy hyvin pelkkien perunoidenkin kanssa.







What do you want to do ?
New mail
What do you want to do ?
New mail

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti