lauantai 8. kesäkuuta 2019

KESÄNMAKUINEN AHVENKEITTO







                     KESÄNMAKUINEN AHVENKEITTO





 Helteinen viikonloppu oli tulossa ja piti keksiä jotain kevyttä syötävää useammaksi päiväksi. Citymarketissa oli tarjouksssa ahvenfileitä. Kaupan kalatiskillä näyttivät niin hyviltä, että niitä tuli ostettua myös pakastettaviksi. 
 Aikaisin lauantaiaamuna oli mukavaa lähteä torille verestämääm muistoja kouluaikaisista kesätöistä. Oli ihanaa katsella, kuinka kaupunki herää, nuuhkia aamun tuoksuja ja tehdä rauhassa ostoksia.
 Torilta mukaan tarttui nippu uusia porkkanoita, nippu naurista, tilliä, uutta sipulia ja tietenkin uusia perunoita sekä mansikoita.
 Soppa-aiekset odottivat valmistusta.

 1 kg ahvenfileitä
 3-4 tl hienoa merisuolaa
 2 l kalalientä ( fondista)
 30 pientä varhaisperunaa
 nippu uutta sipulia
 5 valkosipulinkynttä
 nippu porkkanoita
 nippu nauriita
 pala lanttua
 tilliä
 maustepippureita
 4-5  laakerinlehteä
 4 dl valkoviiniä
 4 dl kermaa
 voita
 tillisilppua
 silputtuja sipulinvarsia



 Mausta ahvenfileet suolalla ja leikkaa ne 2-3 osaan ja
 laita jääkaappiin odottamaan.

 Pese ja harjaa perunat. ( jätä kokonaisiksi ).
 Paloittele porkkanat, nauriit ja lanttu.
 Laita perunat ja juurekset kylmään veteen odottamaan.

 Pilko sipulit ja valkosipulinkynnet. 
 Ota osa sipulinvarsista talteen.
 Irrota tillistä varret.
 Tee sipulinvarsista ja tillinvarsista kimppu tai 
 laita ne putkiharsoon.





Kuumenna kalaliemi.
Lisää pippurit ja laakerinlehdet sekä  sipulit.
Laita joukkoon sipulinvarsi-tillinvarsikimppu/ pussi.
Keitä n. 10 minuuttia .




 Poista sipulinvarsi-tillinvarsikimppu.
 Lisää perunat ja juurekset sekä valkoviini.
 Keitä 15-20 minuuttia tai kunnes juurekset ovat 
 lähes kypsiä.
 Lisää joukkoon suolalla maustetut kalanpalat.




 Keitä vielä muutama minutti.
 Lisää kerma.






 Viimeistele tillisilpulla, sipulinvarsiilla ja voilla.










               

                  Tarjoa ruisleivän tai saaristolaisleivän kera.





































Ei kommentteja:

Lähetä kommentti