sunnuntai 23. kesäkuuta 2019

SIIRTOLAPUUTARHAN RAPARPERI-MANSIKKASOSE




                                SIIRTOLAPUUTARHAN
                             RAPARPERI-MANSIKKASOSE




Juhannus siirtolapuutarhassa kului mainiosti grillatessa ja lapsuusaikoja muistellessa.
Siirtolapuutarha on oikea vihannesten ja marjojen aarreaitta. Kaiken saa tuoreena omalta tontilta.
Loman päätteeksi tuli tehtyä kotiin vietäväksi raparperi-mansikkasosetta, jota on mukava laittaa puuron sekaan,
käyttää erilaisiin leivonnaisiin tai vaikkapa smoothien raaka-aineena.

1 litraan valmista sosetta tarvitaan:

1 l kuorittuja raparperin paloja
1 l mansikoita
1 dl vettä
1,5 dl sokeria
1 tl vaniljasokeria

Kuori ja paloittele raparperit.



Laita vesi ja raparperit kattilaan ja lisää joukkoon 1 rkl sokeria.
Keitä n. 10 minuuttia kunnes raparperit ovat pehmeitä.






Anna jäähtyä ja perkaa sillä välin mansikat.





Lisää mansikat jäähtyneiden raparperin sekaan.
Sekoita tasaiseksi soseeksi sauvasekoittajalla.




Lisää loput sokerista ja kiehauta.



Käytä heti tai pakasta.













Ei kommentteja:

Lähetä kommentti