lauantai 22. kesäkuuta 2019

MEIDÄN ISÄNNÄN GRILLIVARTAAT


                MEIDÄN ISÄNNÄN
                  GRILLIVARTAAT




            
 Tänä kesänä vietämme juhannusta Helsingissä Pakilan siirtolapuutarhassa, josta vanhempani hankkivat mökin vuonna 1965. Nykyisin mökki kuuluu siskolleni, mutta onneksi hän antaa sen käyttöön aina tarvittaessa.
Mökillä on pallogrilli, jonka saloihin alamme pikkuhiljaa päästä käsiksi.
Tänä juhannuksena tuli hankittua mm. marinoitua porsaanfilettä ja juhannusaattoilta oli oivallinen hetki sen valmistukseen.
Grillaus on meidän suvussa miesten hommaa. Näin sitten syntyivät meidän isännän GRILLIVARTAAT.


1 kg marinoituja porsaan fileepihvejä
1 nippu uutta sipulia
1 kukkakaali (pienehkö)
2 ( tai useampi) tomaattia
Santa Maria American BBQ-kastiketta
grillitikkuja


Fileepihvit leikataan paloiksi.
Kukkakaalista otetaan sopivan kokoisia nuppuja.
Sipulit halkaistaan pitkittäin ja varsista leikataan n. 10 cm mittaisia paloja.
Tomaatit leikataan puoliksi.
Laitetaan vartaisiin lihaa, kukkakaalia ja sipulinvasia.



Tomaatit ja sipulit grillataan erikseen.


Kun grilli on sopivan lämmin, asetetaan tikut, sipulit ja tomaatit grilliin ja sivellään grillikastikkeella. 
Santa Maria kastike on tosi hyvää lihan ja vihannesten kanssa, mutta se sopii tosi hyvin myös kalan grillaukseen ja sitä voi käyttää lisukkeena sellaisenaan.
Pallogrillissä vartaat kypsyivät hiljalleen kuvun vähän yli puoli tuntia.





Lisukkeeksi uudet perunat ja wanhanajan salaattia.











Ei kommentteja:

Lähetä kommentti