lauantai 8. kesäkuuta 2019

MEIÄN ISÄN LASIMESTARIN SILLI





                                                                                    MEIÄN ISÄN LASIMESTARIN   SILLI
                                         


L
  Lasimestarin silli on kuulunut joulupöydän herkkuihin lapsuudestani asti. Meidän perheessä sillin valmisti aina isä. Haimme Hakaniemen hallista silliä isosta tynnyristä. Isällä oli sillille oma iso lasipurkki, johon hän joka vuosi tätä herkkua valmisti. Joulun jälkeen tyhjä purkki vietiin kellariin seuraavaa joulua odottamaan.
Tässä ohje:


 2 pkt kevyesti suolattua sillifileetä ( 2 x 180g) tai 
1 kokonainen suolasilli

Mausteliemi:
 2 dl vettä
 1 dl väkiviinaetikkaa
 1 dl sokeria
 4 laakerinlehteä
 10 maustepippuria
 10 valkopippuria
 5-7 neilikkaa

Sekoita ainekset keskenään.
Keitä ja anna sen jälkeen jäähtyä kunnolla.


Purkkiin/purkkeihin:
 1 punasipuli
 1 porkkana
 pala piparjuurta
(tuoreita sipulinvarsia tai kevätsipulia)
 maustepippureita
sinapinsiemeniä
2 laakerinlehteä

Puhdista kala, jos käytät  kokonaista kalaa.
Liota kalaa runsaassa vedessä vähintään 1/2 tuntia.
Kuivaa talouspaperilla.
Paloittele fileet sopivankokoisiksi (n. 2 cm) paloiksi,
Kokonaiseta kalaa käytettäessä jätetään selkäruodot paikoilleen.
Pilko sipuli, porkkana, piparjuuri (ja sipulin varret).


 Laita purkkeihin pippurit ja sinapinsiemenet sekä
 laakerinlehdet.

 Lado kalafileitä ja vihanneksia kerroksittain lasipurkkeihin.




 Kaada jäähtynyt liemi purkkeihin ja
 sulje purkit tiiviisti.



 Säilytä jääkaapissa.
 Lasimestarin silli on valmista syötäväksi parin päivän
 kuluttua.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti