maanantai 2. maaliskuuta 2020

PAIMENEN PAISTOS



                                                   PAIMENEN PAISTOS




Minulla oli olevinaan ongelma. Sunnuntaikylään olivat tulossa Iina (5v), Jiri (6v), Faina (pian 12v), Feliks (13v) ja Saara (n. 35v) ja sitten olimme vielä me kaksi; Mauri (64v) ja minä (60 + jotain). Mikähän ruoka maistuisi tälle sekalaiselle seurakunnalle? Mietin pääni puhki ja kun parempaakaan vaihtoehtoa ei löytynyt, päädyin liha-perunasoselaatikkoon. Selailin nettiä etsiessäni maustamisvinkkejä ja muutaman klikkauksen jälkeen törmäsin toisenlaiseen jauhelihasta ja perunamuusista tehtyyn uuniruokaan.
Kyseessä on (tiettävästi) Englannista tai Irlannista kotoisin oleva, ympäri maailman levinnyt jauheliharuoka, jossa jauhelihakastike on piilossa perunamuusikuoren alla. Tällä paistoksella on monta nimeä: Shephard`s pie, paimenen piiras, Cottage pie, mökkipiiras, paimenen vuoka jne. Alunperin liha oli lampaanlihaa, nyttemmin käytetään naudanlihaa tai vaikkapa sika-nautaa. Tässä paistoksessa on peuranlihaa. Lihan sekaan lisätään  maun mukaan herneitä, porkkanaa, varsiselleriä tai vaikkapa sieniä. Kastike kaadetaan vuokaan ja päällystetään perunamuusilla, johon on lisätty kanamunaa ja juustoraastetta ja uunissa paistoksen pintaan tulee kaunis väri.





Onneksi tuli tehtyä tupla-annos.
Melkein kaikki tuli syötyä ja samalla
saatiin sapuskaa alkuviikoksi.








HUOM. Tämä on tupla-annos. Jos haluaa pienemmän satsin, tarvitaan hieman jakolaskutaitoa.

800 g jauhelihaa
2 isoa sipulia
1 valkosipuli
5-6 porkkanaa
6 dl lihalientä
2 prk  (a 400 g) tomaattimurskaa
2 rkl tomattipyrettä
3 laakerinlehteä
2 rkl Worchestershire-kastiketta
1 rkl paprikajauhetta
3 tl kuivattua timjamia
suolaa maun mukaan
rouhittua mustapippuria maun mukaan
öljyä tai voita paistamiseen

2 kg perunoita
6 dl maitoa
100 g voita
suolaa
valkopippuria
jauhettua muskottipähkinää
2 kananmunaa
3 dl emmentai-juustoraastetta




Pilko sipulit ja valkosipuli
Kuutioi porkkanat.
Kuullota vihanneksia öljyssä kunnes
porkkanat ovat hieman pehmenneet.
Siirrä pataan.






 Ruskista lihat kuumalla pannulla.
Mausta suolalla ja mustapippurilla.
Siirrä pataan vihannesten  joukkoon.
Valmista lihaliemi ja lisää pataan.


Sekoita joukkoon tomaattimurska, tomaattipyre, laakerinlehdet, Worchestershire-kastike ja paprikajauhe sekä kuivattu timjami. Sekoita ja anna kiehahtaa. Tarkista maku. Lisää tarvittaessa suolaa ja mustapippuria. Anna hautua miedolla lämmöllä ja valmista perunamuusi.




Keitä perunat suolalla maustetussa vedessä. Murskaa survimella ja sekoita joukkoon lämmin maito-voiseos. Mausta suolalla, valkopippurilla ja muskottipähkinällä.
Lisää valmiin perunamuhennoksen joukkoon kananmunat ja juustoraaste.



Laita jauhelihakastike uunivuoan pohjalle. Lisää varovasti päälle perunamuusi. Muhennoksen pintaa voi koristella kuvioilla.















Laita paistos 200-225 asteiseen uuniin ja paista kunnes pinta on kauniin ruskea.



Tämä sapuska ei paljon lisukkeita kaipaa. Lapsille (ja muillekin) maistuivat herkkukurkut ja kirsikkatomaatit.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti