perjantai 20. maaliskuuta 2020

LAPINUKON KEITTO



                                                                     LAPINUKON KEITTO


.


Kun tein tätä keittoa, ajatus siirtyi kesään 1981, jonka sain viettää Lapissa. Nuorena kandina ensimmäinen oman alan kesätyöpaikkani oli Ivalossa eläinlääkäri Sundgrenin kesälomasijaisuus. Alueenani olivat Inarin ja Utsjoen kunnat eli alue oli kooltaan parin Uudenmaan läänin (silloisen) kokoinen. Päivässä kuplavolkkarini nieli kilometrejä viitisensataa ja suurin osa teistä oli hiekkateitä tai polkuja yötäkään ei juuri ollut, joka häiritisi normaaliin vuorokausirytmiin tottunutta Tomi-koiraani. Se etsi pimeää sängyn alta.
Tuo aika opetti minulle paljon. Kun on käynyt poronavetassa, jossa sairasta poroa ei erota paarmojen, sääskien ja muiden "lentiäisten" seasta, ei muutama hyttynen tunnu missään. Matkojen pituus on suhteellista; 160 kilometrin matka (yhteen suuntaan) naapurikunnan iltaraveihin on aivan normaalia ja sanonta "ihan vieressä" voi tarkoittaa muutamaa kymmentä kilometriä. Tänä oli helsinkiläistytölle pieni shokki. Ajan käsitekin ja asioiden kiireellisyys oli erilaista. Minulle oli opetettu, että lehmän poikimahalvaus on kiireellistä hoitoa vaativa tapaus ja paikalle on lähdettävä välittömästi, kun  kutsu  käy. Ensimmäinen sairastapaukseni oli juuri tuo poikineen lehmän kalsiumin puutostila ja puhelimessa tilan isäntä sanoi: "Meillä poiki eilen lehmä, joka ei pääse ylös. Olisiko tohtorilla tänään tai huomenna aikaa tulla käymään?" Että sellainen kiire.  Ja vain 200 kilometrin päässä.
Sain myös kokea lappalaisten vieraanvaraisuuden. Ei tullut kuuloonkaan poistua paikalta hoitotoimenpiteiden jälkeen ennenkuin oli juotu ainakin kahvit tai useimmiten syöty. Sain  ensimmäistä kertaa elämässäni maistaa harjuskeittoa ja tuntuman savustettuun poronlihaan."Voi kun lohi on päässyt loppumaan--kävisikö savuporo?" tuntui etelän kasvatille lievästi sanottuna oudolta. Ruokapöydän ääressä kului hyvinkin pari kolme tuntia.
Kaikki nuo kokemukset yhdistettynä luonnon kauneuteen ja hiljaisuuteen opettivat suhtautunaan moneen asiaan erilailla kuin aikaisemmin. Liekö mukana ollut sitä kuuluisaa Lapin taikaa??? 
Mutta nyt itse soppaan....

500 g poronkäristyslihaa
200 g pekonia
4 isoa porkkanaa
6-7 perunaa
1 palsternakka
1,5 l lihalientä
1 tl kokonaisia viherpippureita
1 tl kokonaisia rosepippureita
suolaa
rouhittua mustapippuria
tuoretta rakuunaa
2 pkt Koskenlaskijaa (savuporo)
paahdettua sipulia

Kuori ja paloittele perunat, porkkanat ja palsternakka.
Pilko sipulit.
Paloittele pekoni.



Valmista lihaliemi.
Laita paloitellut vihannekset lihaliemeen kiehumaan.



Ruskista sipulit ja pekonit paistinpannulla.
Mausta mustapippurilla.
Siirrä sivuun odottamaan.















Älä huuhtele paistinpnnua.
Ruskista poronlihat pannuun jääneessä rasvassa.
Lisää viher- ja rosepippurit.
Lorauta pannulle vettä ja keitä se kasaan. Näin lihasta tulee mureaa.
Siirrä sivuun odottamaan.



Kun vihannekset alkavat kypsyä, kippaa lihat ja pekonit kattilaan.
Keitä kunnes vihannekset ovat kypsiä.


Lisää silputtua rakuunaa (saa olla paljon).



Paloittele sulatejuusto ja lisää joukkoon.
Sekoita tasaiseksi ja tarkista maku.





 Tarjoa esimerkiksi paahdetun pekonin ja paahdetun sipulin kera.




Jos tätä keittoa säilyttää viileässä, se jähmettyy. Uudelleen lämmitettäessä tilanne kuitenkin korjaantuu ja soppa senkun paranee.

Jälkikirjoitus: Tähän keittoon voi lisätä vielä purkin kermaa. Olkoon tämä ns. dieettisoppaa.



1 kommentti:

  1. Onko sinun kehittämä keitto?
    Saamelaiset eivät käytä koskaan näin
    paljon vihanneksia ja mausteita.

    VastaaPoista