tiistai 31. maaliskuuta 2020

OMENA-PERSIKKAPIIRAKKA



                                         OMENA-PERSIKKAPIIRAKKA









Mieli teki jotakin makeaa. Opiskeluaikoina (eläinlääkiksessä) kutsuimme karkinnälkää hyponamemiaksi. Karkkihan on namia ja hypo on latinaa ja tarkoittaa mm. puutosta. Niinpä niin. Pakastimessa oli onneksi valmis piirakkataikina. Mutta mitä siihen täytteeksi? Ei ollut kermaviiliä eikä ranskankermaa. Löytyi kuitenkin rahkaa ja vaniljkastiketta sekä persikoita, joita käytän aamuisen smoothien ainesosina. Lisäksi vihanneslokerosta löytyi iso omena. Siinä piirakan tärkeimmät ainekset. Rahkaseos syntyi mutu-tuntumalla. Sitten vaan omenat ja persikat siivutettuina piirakkaan ja päälle reippaasti kaneli-sokeri-vaniljasokerisekoitusta.
Kun valmiin piirakan nauttii vaniljakastikkeen kera, on hyponamemia hetkeksi karkoitettu. Ei vaiskaan, ei tämä nyt niin makeaa ole...


1 pkt (380 g) piirakkataikinaa    

11/2 dl maitorahkaa
1/2 dl vaniljakastiketta
1/2 dl  + 1 rkl sokeria
2 tl vaniljasokeria 
1 tl kanelia
1 kanamuna
1 iso omena tai 2 pienempää
4-5 persikanpuolikasta (säilyke)



Viipaloidaan omenat ja persikat.

















Rahka, vaniljakastike, sokerit ja kananmuna sekoitetaan keskenään.
Valmis piirakkataikina taputellaan piirakkavuokaan.
Rahkaseos levitetään taikinan päälle.



Lisätään viipaloidut omenat ja persikat.


Sekoitetaan 1 rkl sokeria ja 1 tl vaniljasokeria ja 1 tl kanelia keskenään,
Ripotellaan sokeriseos piirakan päälle.


Paistaminen uunissa 200 asteessa vie noin 35 - 40 minuuttia.






Hyvää sellaisenaan, mutta vaniljakastikkeen kera vielä parempaa.















Ei kommentteja:

Lähetä kommentti