sunnuntai 23. helmikuuta 2020

SAVULOHIHAMPURILAINEN



                                  SAVULOHIHAMPPARI


 Toivomuslistalla oli hampurilaisia, siis kotitekoisia sellaisia. Ensimmäiseksi tuli mieleen leipoa sämpylätkin itse, mutta  sitten ajatus kunnollisten voisen briossisämpylöiden tekemisestä ilman aiempaa kokemusta hirvitti sen verran, että suuntasin Tampereen kauppahalliin Ohanan leipomoon. Ohanan leipomo tekee nimittäin sämpylät Tampereen parhaiksi äänestettyihin hampurilaisiin. Pakkasessa oli lihahamppareihin peuran jauhelihaa omasta takaa, mutta siellä oli myös pikkuisen savulohta. Saisikohan siitä täytettä muutamaan kalapuriaiseen? 
 Sanotaan, että yrittänyttä ei laiteta. Netistä löytyi Kodin Kuvalehden nopea ja helppo ohje savulohesta valmistetuille kalamurekepihveille, jota noudatin pienin poikkeuksin. Lopputuloksesta pitää sanoa sen verran, että kalahampurilaisen  ei tavitse hävetä lihaisan tai kanaisan sukulaisensa rinnalla. Ihmetyttää vaan se, ettei kaikissa pikaruokapaikoissa kalaversiota ole listoilla mukana.

3 pihviä (määrät on helppo kertoa) 

200 g lämminsavulohta
1/2 sipuli pilkottuna 
1 kanamuna
3/4 dl kermaa
1 dl perunajauhehiutaleita
1/2 dl silputtua tilliä
3 anjovisfilettä pilkottuna 
2 rkl anjoviksen lientä
1 rkl sitruunamehua




Ainekset sekoitetaan keskenään
ja jauhetaan tasaiseksi massaksi
esimerkiksi sauvasekoittimella.
Annetaan makujen tasaantua
puolisen tuntia.




Massasta muotoillaan pihvit leivinpaperin päälle ja paistetaan 200 asteessa 10-15 minuuttia.





Hampurilaisia varten leivät halkaistaan ja paahdetaan pannulla, lisätään ensin mausteet (maun mukaan) ja viimeisenä lämmin pihvi.
Kalahampurilaiseen käy suurin piirtein samat mausteet kuin kuin muihinkin hamppareihin varsinkin suolakurkku ja valkosipulimajoneesi.








Ei kommentteja:

Lähetä kommentti