sunnuntai 21. kesäkuuta 2020

SUOLAINEN JUUSTOKAKKU


                                                                                        SUOLAINEN JUUSTOKAKKU



  Keväällä 1965 vanhempani ostivat mökin Pakilan siirtolapuutarhasta. Mökkimatka ei ollut pitkä, samassa kaupungissa kun asuttiin.  Matkaa kertyi noin 10 kilometriä. Pakilassa tulikin sitten vietettyä kaikki lapsuuden ja nuoruudenkin kesät; uitiin Vantaanjoessa, käytiin läheisellä Tuomarinkylän tallilla, vietettiin juhannus- ja elojuhlia tai oltiin vaan. Aina oli kavereita. Kesän sadosta riitti syötävää talveksikin, sipulia, mansikka- ja omenahilloa ym.
Noista ajoista on kauan. Äiti ja isä ovat nukkuneet pois, mutta onneksi siskoni on jaksanut huolehtia mökistä ja palstasta. Tämän johdosta voimme juhlia mökkimme ja meidän yhteistä, 55 vuotta kestänyttä taivalta tänä kesänä 2020.
Juhlan kunniaksi valmistin, mökin keittiössä tottakai, juustokakun, mutta suolaisen sellaisen.  Aikaisemmin on tullut tehtyä vain makeita kakkuja. Nyt oli aika kokeilla uutta. Juustokakun pohja on tehty ruissipseistä ja kakku on koristeltu jääkaapista löytyneillä juhannuseväiden jämillä.

1 ps (150 g) ruissipsejä
70 g voita
200 g yrtti-tuorejuustoa
200  g kylmäsavulohi-tuorejuustoa
1,5 dl kermaa
5 liivatelehteä
1 rkl sitruunamehua
70 g anjovista tai silliä
2 rkl anjoviksen lientä
150 g katkarapuja- osa koristeluun 
tilliä
2 keitettyä kananmunaa

graavisiikaa
kirsikkatomaattia
tuorekurkkua
retiisiä

Irtopohjavuokaan laitetaan pohjapaperi.


Sipsit hienonnetaan (pakastuspussissa).




Voi sulatetaan
 ja sekoitetaan sipsimurskaan.



Taikina levitetään vuoan pohjalle.
Vuoka laitetaan jääkaappiin, jotta pohja kovettuu.




Sillä välin

Liivatteet laitetaan likoamaan kylmään veteen.
Juustot sekoitetaan keskenään.
Anjovikset ja tilli pilkotaan.
Katkaravut sulatetaan.
Kerma vatkataan vaahdoksi.





Anjovikset, tilli ja katkaravut sekoitetaan juustoon.



Massasta otetaan sivuun pari lusikallista koristelun pohjaksi.




Sitruunamehu ja anjovisliemi sekoitetaan ja kiehatetaan.
Liivatteista puristetaan vesi pois ja ne liotetaan kuumaan nesteeseen.




Liivateliuos kaadetaan ohuena nauhana juustosekoitukseen samalla voimakkaasti sekoittaen.




Vaahdotettu kerma käännellään joukkoon.




Massa kaadetaan kakkuvuokaan, tasoitellaan ja laitetaan jääkaappiin hyytymään.





Ennen koristelua sivuunotettu juustomassa levitetään kakun päälle.




Tässä kakussa on koristeena haarukalla murskattua kananmunaa, graavikalaa, katkarapuja ja kesän vihanneksia.




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti