perjantai 16. elokuuta 2019

OOPPERAKELLARIN SILAKAT



                                                                 OOPPERAKELLARIN SILAKAT






 Silakkaa ei ole tullut laitettua pitkään pitkään aikaan. Asian korjaamiseksi selailin erilaisia ohjeita, josko saisi uusia ideoita. Ja löytyihän niitä. En ole aiemmin käyttänyt leivitykseen murskattua hapankorppuja. Silakan marinointiakaan ei ole tullut kokeiltua. Oli aika korjata nämä puutteet. Vaikka itse sanonkin, ei lopputulos ollut ollenkaan huono-päinvastoin. Myös parempi puoliskoni kehui makua erinomaiseksi...
 Salaisuus hyvään makuun piilee marinoinnissa ja siinä että käytetään voita ja kermaa...

600 g silakkafileitä marinoidaan liemessä jossa on

2 dl kermaa
2 keltuaista
2 rkl sinappia
2 tl valkosipulimurskaa
1 rkl hienoa merisuolaa
1 rkl sitruunamehua
1-2 tl rouhittua mustapippuria
tilliä




Kerma ja keltuaiset vatkataan sekaisin ja joukkoon sekoitetaan suola, sinappi, valkosipulimurska, pippuri ja sitruunamehu. Silakkafileet ladotaan vuokan kerroksittain ja marinadi kaadetaan päälle. Annetaan marinoitua jääkaapissa vähintään 2 tuntia.

Sitten fileet leivitetään. Käytin seosta jossa oli vehnäjauhoja ja murskattuja hapankorppuja. Toki ruisjauhoja voi käyttää.


 Tämän jälkeen silakkafileet paistetaan VOISSA kauniin ruskeiksi. Paistamisen yhteydessä ei tarvitse lisää mausteita, kalat ovat maustuneet jo marinadissa.

Silakat voi tarjota perinteisen perunamuusin kanssa. Nämä silakat saivat seurakseen porkkana-kukkakaalipyreen ja kananmunalla ja tillillä parannellun kalakastikkeen.



Tämä silakkaruoka ansaitsee tulla lautaselle hieman hienommin asetltuna.



1 kommentti:

  1. Muikkufileistä saa yhtä maittavan ja ruissihtijauhot ovat parasra leivitykseen

    VastaaPoista