lauantai 11. huhtikuuta 2020

LAMMASKAALI UUNISSA



                                             LAMMASKAALI UUNISSA



Pääsiäisenä monessa ruokapöydässä on tarjolla lampaanlihaa. Meilläkin oli pakastimessa lampaan etulapaa, luu-lihapainoltaan hieman yli 2 kiloa. Olin jo pitkään suunnitellut lammaskaalin valmistusta ja siihenhän juuri kehotetaan käyttämään luullista lihaa. Isäntä otti ja terotti veitsensä ja perkasi luut ja lihat erilleen. Lammas oli ehkä eläissään ollut hieman hintelämpää sorttia, sillä lihaa irtosi luista melko vähän-eikä syy ollut leikkaajassa. Luut pantiin kuitenkin kiehumaan ja niistä saikin hyvän liemen valmistettavaan lammaskaaliin. Ei auttanut muu kuin lähteä kaupasta hakemaan lisää lihaa. Isäntä osti kilon lampaan paahtopaistia ja varmuuden vuoksi vielä yhden kaalinkerän. Sitten tehtiin työnjako. Hän pilkkoi lihat ja vihannekset ja minä katselin ja sitten minä käytin ainekset pannulla ja hän katseli. Lopuksi kasasimme ainekset pataan ja työnsimme padan uuniin hautumaan muutamaksi tunniksi. Mukavaa yhdessäoloa ruoanlaiton lomassa.

Padalliseen valmista lammaskaalia kului:

n. 1,5 kg lampaanlihaa (+ luut, jotka keitettiin)
1,5 kg keräkaalia 
voita
5 porkkanaa
pala lanttua
2 sipulia
5 salottisipulia
1 valkosipuli
1,5 dl punaviiniä
2 rkl tomaattipyrettä
suolaa
herbes de provenve yrttimaustetta
mustapippureita kokonaisina
4-5 laakerinlehteä
3-4 rkl siirappia

Lientä varten:
Luut laitettiin kylmään suolalla maustettuun veteen.
Lisättiin 2 porkkanaa ja pala lanttua pilkottuna.
Lisättiin 1 iso sipuli lohkoina.
Lisättiin 1 kokonainen valkosipuli, josta "hattu" oli leikattu pois.
Sekaan laitettiin vielä pari laakerinlehteä ja muutama kokonainen mustapippuri.
Keitos kiehautettiin ja vaahto kuorittiin pois.
Sitten lisättiin hieman punaviiniä.
Liemen annettiin kiehua aikalailla kasaan, koska lammaskaaliin ei tarvitse lisätä kovin paljoa nestettä.
(Luut otettin talteen pojan koiralle--oli vähän lihaakin.)
Liemi siivilöitiin ja siihen lisättiin tomaattipyre.







 Sitten päästiin itse asiaan.

Lihat leikattiin n. 2,5 x 2,5 cm palasiksi.
Porkkanat kuorittiin ja leikattiin lanteiksi.
Sipulit kuorittiin ja leikattiin lohkoiksi.
Kaali leikattiin isoiksi suikaleiksi.











 Lihat ruskistettiin voissa. Lihat siirrettiin sivuun odottamaan.
Kaalit pehmennettiin voissa ja lisättiin hieman siirappia. Nekin laitetiin sivuun odottamaan.






 Lihat maustettiin  suolalla ja yrttimausteella.
Lihalientä kaadettiin pannulle ja kiehautettiin maut talteen.














Tämän jälkeen lihat ja kaali sekä vihannekset kasattiin kerroksittain pataan.
Joukkoon laitettiin pari kolme laakerinlehteä ja kymmenkunta kokonaista mustapippuria.
Lientä kaadettiin joukkoon niin, että sitä oli padan pohjalla muutaman sentin verran eli 4-5 dl.





Sitten pata laitettiin uuniin 150 asteeseen 3,5 tunniksi.





 Aika helppoa.
Ps. Tätä kannattaa ihan oikeasti tehdä kerralla isompi määrä, sillä uudelleenlämmittäminen parantaa makua entisestään.





















Ei kommentteja:

Lähetä kommentti