perjantai 12. huhtikuuta 2019

KALAVIILLOKKI alias TILLIKALA



Jotkut saattavat muistaa kouluajoiltaan KANAVIILLOKIN tai TILLIHAN joko suosikkina tai inhokkina. Molemmat taitavat olla"katoavaa kansanperinnettä".
Pakastinta selaillessa käteeni osui pakastettuja hauenfileitä. Hauki on meillä Suomessa aliarvostettu kala ruotoisuutensa ja joidenkin mielestä kuivan lihan vuoksi.
Ajatuksena oli keittää ainakin kunnon kalaliemi ja katsoa, saako kalastakin jotain aikaan.
Syntyi kalaruoka, jonka nimitin KALAVIILLOKIKSI. Valmistus muistuttaa myös tilllilihan valmistusta, joten voihan sitä kutsua TILLIKALAKSI.

Vaihe 1. Kalaliemi


1,5 kg hauenfileitä (olivat pakastettuja)
3 l vettä
merisuolaa
2 sipulia
1 purjo
5 salottisipulia
1 valkosipuli ( 15 kynttä)

4 porkkanaa
4 lehtisellerin vartta
4 piri piriä
!/2 ruukullista persiljaa
1/2 ruukullista salviaa
5 laakerinlehteä
1 sitruuna
15 mustapippuria
11/2 tl timjamia
11/2 tl rakuunaa
1/2 pulloa valkoviiniä

2 50 cm:n pätkää putkiharsoa (saa apteekista)



Halkaise sipulit 4 osaan, salottisipulit puoliksi ( ei tarvitse kuoria).
Ota valkosipulin kynnet erilleen, älä kuori.
Halkaise sitruuna 4 osaan.
Paloittele purjo, porkkanat ja lehtiselleri.
Halkaise kuivatut chilit




Laita putkiharsoihin solmut ja täytä pussit halkaistuilla vihanneksilla.
Lisää pusseihin persilja ja salvia, laakerilehdet, pippurit, timjami ja
rakuuna
Sulje pussit solmulla.



Laita kala kattikaan ja lisää vesi.
Lisää merisuola.
Kiehauta ja kuori vaahto pois.
Lisää valkoviini.

Laita sidotut harsopussit kattilaan.
Peitä kannella.
Keitä n. 1- 11/2 tuntia.





Tuloksena on maukas kalaliemi, josta osan voi pakastaa.
Keitetty hauki kaipaa rinnalleen "kastikkeen" ja tämän kokkailun tuloksena syntyi
KALAVIILLOKKI.


Vaihe 2
.




Nosta kala liemestä.
Jäähdytä ja paloittele.
Tässä vaiheessa ruodot on helppo poistaa.



Nosta sideharsopussit siivilään kattilan päälle ja
purista neste kattilaan.

Keitä kalalientä vielä jonkin aikaa niin, että osa
nesteestä haihtuu.Jäljelle pitäisi jäädä hieman alle
2 litraa kalalientä.



Loppuvaiheeseen tarvitaan

peratut kalanpalat
2 l kalalientä
75g voita
6 rkl vehnäjauhoja
1 dl kermaa
1 1/2  rkl sitruunamehua
silputtua tilliä
silputtua kevätsipulia






Sulata voi kattilassa.
Lisää vehnäjauhot.
Sekoita tasaiseksi.
Lisää kalaliemi joukkoon vähitellen.
Anna kiehua hiljalleen n. 15 minuuttia.
Lisää sitruunamehu.
Lisää kerma ja keitä vielä hetki.











Silppua tillit ja kevätsipulit.
Lisää ne kastikkeen joukkoon.

Laita kalanpalat uuninkestävään vuokaan.
Kaada kastike päälle.
Sekoita muutaman kerran.
Koristele tillillä.


Pidä ruokaa uunissa miedolla lämmöllä puolisen tuntia ja 
keitä sillä välin lisukkeena tarjottavat perunat tai riisit.


























Ei kommentteja:

Lähetä kommentti