lauantai 22. elokuuta 2020

MAKSAPIIRAKKAA ANNA OLSONIN OHJEELLA


                                      MAKSAPIIRAKKA A´ LA ANNA OLSONI


Tämä ohje on Anna Olsonin kirjasta Keittokirja II koteja ja kouluja varten. Se on ilmestynyt vuonna 1901. Keittokirja I ilmestyi vuonna vuonna 1893 ja oli ilmestyessään ensimmäinen suomalainen keittokirja. Kirjat voi hyvällä onnella löytää antikvariaatista (omani löysin Torista). Kirjastosta ainakaan täällä Pirkanmaalla kirjoja ei voi lainata, sillä ne on siirretty ns. virastokirjastoon eli ovat museokappaleita.
Nuoruutensa Anna vietti Laatokan Karjalassa Kurkijoen pappilassa 8-lapsisessa perheessä. Kansakouluun Anna ei päässyt, sillä isän mielestä hänen piti valmentautua kotona tullakseen jonain päivänä jonkun vanhemman veljen taloudenhoitajaksi. Niinpä hän hoiti jo 12-vuotiaana perheen taloutta rovasti-isän ollessa vaimoineen työmatkoilla.
26-vuotiaana Anna pääsi Suomen naisyhdistyksen stipendillä opiskelemaan Ruotsiin, Englantiin ja Skotlantiin, jossa hän suoritti kotitalousalan opettajan tutkinnon. Suomeen palattuaan hän perusti samaisen naisyhdistyksen ylläpitämän Helsingin kasvatusopillisen keittokoulun, josta kehittyi aikanaan Helsingin  yliopiston kotitaloustieteen laitos. Hän johti koulua kunnes avioitui vuonna 1984 kamreeri Anton Quistin kanssa 1895. Ei Anna Olsonia turhaan sanota Suomen kotitalousopetuksen äidiksi.
Anna sai miehensä kanssa 7 lasta, mutta ehti  silti olla aktiivinen myös kodin ulkopuolella. Hän oli mm. Kotiliesi-lehden ruokatoimittaja ja aktiivinen Martta-yhdistyksen jäsen sekä Viipurin kaupunginvaltuuston ensimmäinen naisjäsen. Eipä moiseen ihan kaikki pysty-- edes nyt vuonna 2020 .

Alla on kuvat Annan kirjan ohjeesta.


Annan kirjoissa ohjeet on pääsääntöisesti laskettu 6-henkiselle ruokakunnalle. Meillä on 2 henkeä pöydän ääressä. Seuraavalla ohjeella syntyi 2 keskikokosta piirakkaa, joista riitti meille kolmeen syöntikertaan. Eikä hintakaan päätä huimannut, sillä annoksen hinnaksi tuli noin 2 euroa.

500 g voitaikinaa
450 g jauhettua naudan maksaa
200 g silavaa tai porsaan kylkiviipaletta/ pekonia
2 kanamunaa
3-5 rkl voita sulatettuna
1,5 tl suolaa
1 tl valkopippurijauhetta
2-3 rkl korppujauhoa (käyköön leipäjauhelmasta)
1 sipuli (ei alkuperäisessä ohjeessa)
voiteluun 1 kananmuna tai 2 keltuaista

Jauhetun maksan sekaan sekoitetaan mausteet, munat, raastettu sipuli ja korppujauhot sekä sulatettu, hieman jäähdytetty voi.
Porsaan kylkiviipaleista irrotin lihat, jotka maustoin suolalla ja mustapippurilla. Lisäsin lihanpalat maksan sekaan.
Seoksen anneta maustua hetken aikaa.



Tuohon aikaan käytettiin karottia (matala vuoka, pyöreä tai kantikas).


Taikina kaulitaan ja levitertään karottiin tai muuhun muottiin, missä on "kohoamisvaraa".

Pohjalle laitetaan ohuita silavasiivuja.


Maksaseos kaadetaan vuokaan ja päälle laitetaan silavasiivuja.


Piirakka peitetään tiiviisti taikinalla.
Jos taikinaa jää yli voi siitä (yrittää) tehdä pinnalle koristeita.
Piirakkaan reikiä haarukalla ja sitten se voidellaan munankeltuaisella.



Paistetaan uunissa keskitasolla 200 asteessa noin tunti.





                                   Nautitaan lämpimänä.


Jos Anna Olsonista haluaa lukea enemmän, kannattaa tutustua Auli Ehon kirjaan Anna Olsoni: Pappilanneidistä kamreerskatädiksi.























xxxx

What do you want to do ?
New mail

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti