maanantai 20. toukokuuta 2019

SIIRTOLAPUUTARHAN GRILLILOHI





                      SIIRTOLAPUUTARHAN GRILLILOHI   
                                   GRILLATUT SIPULIT
                                  KERMAVIILIKASTIKE





   Vietimme viikonlopun Helsingin suurimmalla siirtolapuutarha-alueella muistellen 60-lukua, jolloin vanhempani Pakilasta mökin hankkivat. Siskoni on jatkanut siirtolapuutarhaperinnettä ja näin lapsenlapsemmekin saivat tutustua "kaupunkimökkeilyyn".
 Siirtolapuutarhan pallogrillissä valmistui maukas ateria ilman nykyajan "härpäkkeitä".  Mieleen palasivat muistot lapsuuden aurinkoisista kesistä.



 1,5 kg lohifileetä
 2 tl suolaa
 1 dl grillauskastiketta ( Santa Maria American BBG-sauce)
 200 g pekonikuutioita
 1 chili
 2 limeä
 1 ruukku korianteria
 alumiinifoliota

 1 nippu uutta sipulia
 50 g voita

 2 dl kermaviiliä
 1 rkl sinappia
 1 rkl sirtuunamehua
 2 tl hunajaa
 ripaus suolaa ja mustapippuria
 10 kokonaista rosepippuria
 silputtua ruohosipulia


 Laita lohifile folion päälle, etteivät rasva ja grillikastike valu hiilien päälle.
 Mausta lohi suolalla ja sivele sen päälle grillikastiketta.
 Laita kala grilliin kannen alle. Kypsennä puolisen tuntia.
 Pese ja halkaise chili ja poista siemenet. Leikkaa ohuiksi siivuiksi.
 Paista pekonit ja chilisiivut pastinpannulla ja laita ne grilliin kalan päälle.
 Koristele kypsä kala limellä, sipulinvarsisilpulla ja korianterilla.


 Kääri  uudet sipuli folioon, sivele grillikastikkeella ja lisää voita.
 Lisää grilliin kalan seuraksi.


 Sekoita kermaviiliin sitruunamehu, sinappi ja hunaja.
 Lisää suolaa ja mustapippuria maun mukaan.
 Murskaa joukkoon rosepippurit ja lisää ruohosipulisilppu.


 Tarjoa uusien perunoiden ja salaatin kera.





                                      Päärynäpuu kukkii.




                                 Voikukan varsia vedessä.     
                                   ( lapset askartelivat ).



  




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti