keskiviikko 15. toukokuuta 2019

ITÄMAINEN KANAPATA





                           

                                 ITÄMAINEN KANAPATA





  Vaihtelua kauppareissuun saa etsimällä hieman harvinaisempia tuotteita. On hienoa huomata, että tännne Suomeen asti on päätynyt runsaslukuisesti aineksia maailmalta.
     Itämainen kanapata on mukava valmistaa; keittiö täyttyy ihanista tuoksuista ja lopputuloksena on hieman erilainen arkiruoka.

600g broilerin paistinleikkeitä
1 chili
2 kevätsipulia
2 rkl valkosipulimurskaa  

2 tl inkivääritahnaa
3 rkl currytahnaa
2 rkl hunajaa
2 tl juustokuminaa
2 rkl garam masalaa
3 rkl curryjauhetta
1/2 sitruunan mehu
2,5 dl turkkilaista jugusttia
1 sipuli
1 omena
2-3 dl kanalientä (fondista)
4 dl kookosmaitoa
2 dl kookoskermaa
suolaa
mustapippuria
öljyä
1 ruukku korianteria
(ruskeaa maizenaa)


Leikkaa broilerinlihat annospaloiksi.
Poista chilistä siemenet ja paloittele pieniksi paloiksi.
Paloittele myös kevätsipuli.
Sekoita valkosipulimurska, inkivääri- ja currytahnat keskenään.
Lisää hunaja, sitruunamehu ja curryjauhe sekä garam masala ja juustokumina. Seloita.
Laita seokseen myös pilkottu chili ja kevätsipulit.
Kaada joukkoo turkkilainen jugurtti ja sekoita tasaiseksi.











Sekoita joukkoon silputtua korianteria.
Lisää mukaan broilerinpalat.
Anna marinoitua jääkaapissa muutama tunti.


Kuori ja silppua sipuli.
Kuori ja paloittele omena.
Kuullota sipulit ja omenat pannulla öljyssä.
Lisää maustetut broilerit sekä suola ja pippuri ja kypsennä.
Siirrä ainekset pataan.
Lisää kookosmaito ja -kerma sekä kanaliemi ja sekoita.
Anna hautua uunissa 200 asteessa puolisen tuntia.
Koristele korianterilla.

Tarjoa jasmiiniriisin kera.











Ei kommentteja:

Lähetä kommentti