perjantai 29. toukokuuta 2020

HIMOSILAKAT





                                                                        HIMOSILAKAT







Kesä on ihan ovella, parin päivän kuluttua on jo kesäkuu. Kouluissa lukuvuosi loppuu ja lapset pääsevät kesälaitumille.  Pääskysetkin ovat jo saapuneet. Varmoja kesän merkkejä on siis ilmassa. Eräs varma kesän merkki on myös se, että uudet perunat tulevat myyntiin. Ja uudet perunat nautitaan hyvän kalan kera. Tänä vuonna ostin pari purkkia Vesta-silliä. Mutta jotain omatekoistakin oli hyvä saada mukaan. Pakasteessa oli silakkafileitä ja tällä kertaa niistä syntyi himosilakoita.
Aikaisemmin en ole silakoita tällä tavalla valmistanut. Syynä on varmaan ollut se, että nahan poisto silakkafileistä on tuntunut liian haasteelliselta. Mutta kun asiasta lukee hieman ja katsoo Youtubesta videon asiasta (ja vielä delegoi homman aviosiipalle), huomaa, ettei nahan poisto silakasta ole mitenkään ylivoimaista.
Ihan vinkiksi; tässä tapauksessa nahka kannattaa poistaa vasta, kun silakkafileet ovat hieman kypsentyneet ensimmäisessä liemessään. Loppu on sitten lähinnä purkkiin laittamista. Lopputuloksesta voin sanoa sen verran, että himosilakat ovat vähintään yhtä hyviä, ellei parempia kuin nuo jo mainitsemani Vesta-sillit. No, makuasioista voi ja tuleekin kiistellä.... 




500 g silakkafileitä
4 dl vettä
11/2 dl väkiviinaetikkaa
11/2 rkl + 1tl suolaa
2 dl sokeria
1 punasipuli ohuiksi renkaiksi leikattuna
4 valkosipulin kynttä viipaleiksi leikattuna
10 mustapippuria
10 maustepippuria
10 valkopippuria
10 roseepippuria
tilliä silputtuna



Sekoita keskenään 2 dl vettä, 1/2 dl etikkaa ja 1/2 rkl suolaa.
Laita silakkafileet liemeen ja anna maustua yön yli.



 












Valuta liemi silakoista.
Poista silakkafileistä nahat. Laita silakkafile nahkapuoli alaspäin ja liu´uta peukalolla keskeltä fileetä ensin toinen ja sitten toinen filee irti.



 









Sekoita (kattilassa) 2 dl vettä, 1 dl etikkaa, 2 dl sokeria ja 1 tl suolaa. Pieni lämmittäminen nopeuttaa sokerin ja suolan liukenemista, mutta lientä ei tarvitse keittää.





Laita nahattomat silakkafileet lasipurkkiin/purkkeihin kerroksittain punasipulirenkaiden, valkosipulin ja silputun tillin kanssa.
Murskaa musta-, valko- ja maustepippurit talouspaperin välissä , (rosepippurit hajoavat sormin puristamalla) ja lisää ne joukkoon.
Kaada lopuksi liemi niin, että ainekset peittyvät.


 Sulje kannet tiiviisti ja anna tekeytyä jääkaapissa ainakin 1 vuorokausi.



Tarjoa (uusien) peruniuden kera.






Ei kommentteja:

Lähetä kommentti