maanantai 22. maaliskuuta 2021

PARSANYYTIT


                                                                          PARSANYYTIT 


Kevät kolkuttelee ovella. Kevätpäiväntasaus on jo takanapäin ja valoisuus senkun lisääntyy. Lunta on maassa vielä jonkin verran, mutta ilmassa tuoksuu jo--ainakin hieman--kevät. Ja kuulinpa tänään joutsenten ääniäkin, kevät on  alkanut niilläkin --muuttopuuhissa--varma kevään merkki sekin.
Keväisin monissa ravintoloissa vietetään parsaviikkoja. Saa nähdä, miten käy tänä keväänä, kun ravintolat joutuvat vallitsevan koronaepidemian takia pitämään ovensa säpissä tai tarjoamaan "takeaway"-annoksia. Jaa-a.
Meidän huushollin keittiössä on muutaman viime päivän ollut melko hiljaista; eivät ole padat porisseet eikä kattilat kolisseet--liekö sitä kuuluisaa kevätväsymystä--kun "kokki" ei ole oikein saanut laitettua sapuskaa pöytään. Ollaan nääs eletty snakariruoilla ja kaupan einestiskin antimilla. 
Tänään tuolle "hiljaiselolle" tuli stoppi. Kädet (ja mieli) tarvitsivat jotain näpertämistä. Ja pitihän keittiöön saadaa ruoantuoksua. Italialaisesta keittokirjastani sain idean tehdä parsanyyttejä. Niinpä pakastetaikinalevyt saivat täytteekseen pastakastiketta (en löytänyt kaupasta pestoa), parsaa ja italilaista ilmakuivattua kinkkua sekä juustoa-parmesaania tietty. Näin syntyi mukava määrä kevyttä pyhäruokaa. Puolet söimme lämpiminä hollandaise-kastikkeen kera, loput jäivät illaksi "TV-herkuiksi".

1 pkt (500 g) lehtitaikinalevyjä
250 g tuoretta vihreää parsaa
2 pkt ( a 100 g) ilmakuivattua kinkkua
kevätsipulia hienonnettuna
pastakastiketta (tässä valkosipulilla maustettua)
raastettua parmesaania
+
rouhittua mustapippuria
tilkka maitoa
suolaa
sokeria
nokare voita
korppujauhoja

Parsoista leikataan tyvipäästä kovat osat pois.



Sitten ne laitetaan noin viideksi minuutiksi kiehuvaan veteen, johon on lisätty hieman suolaa. Vettä on hyvä olla niin, että parsat juuri ja juuri peittyvät. Veden ei välttämättä tarvitse peittää nuppuja, sillä ne kypsyvät nopeammin. Keittämisen loppuvaiheessa keitinveteen lisätään n. 1 tl sokeria ja nokare voita makua antamaan.










Keittämisen jälkeen parsat valutetaan...









..ja laitetaan kylmään veteen odottamaan (näin niiden väri säilyy paremmin).









Taikinalevyt leikataan kahtia ja ne laitetaan leivinpaperilla päällystetylly uunipellille. Sitten niiden keskelle laitetaan n. 1 tl pastakastiketta, pilkottua kevätsipulia ja rouhittua mustapippuria.









Vedessä jäähtyneet parsat leikataan puoliksi ja kääritään kinkkuviipaleeseen. Kinkku-parsarulla laitetaan poikittain taikinalevylle.





Kinkkukäärön pinnalle ripotellaan vielä parmesan-raastetta ja hieman mustapippuria.





Taikinan reunat käännetäään yhteen kinkkukäärön yli ja sauma "liimataan" kylmällä maidolla sivelemällä.




Kääröjen pinnalle ripotellaan vielä hieman suolaa ja korppujauhoja.




Nyytit paistetaan uunin keskitasolla 220 asteessa, kunnes niiden pinta on kauniin ruskea (n. 15-20 minuuttia).




Tarjoillaan lämpiminä. (Maistuvat kylminäkin).


                                              Parsanyyttien kanssa maistuu hollandaise-kastike.




Maistuvat hyvälle ilman kastikettakin.





                                                                                #












What do you want to do ?
New mail

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti