perjantai 31. heinäkuuta 2020

KOMEROKOKKAUSTA--MUNAKOKKELI





 


                                    KOMEROKOKKAUSTA-- MUNAKOKKELI



Olin tyttäreni Saaran kanssa äiti-tytär-matkalla Valamon luostarissa Heinävedellä. Se on oivallinen paikka hiljentyä ja selkiyttää ajatuksiaan. Valamo ei kuitenkaan liity mitenkään tähän munakokkeli-juttuun, paitsi siten että sinne on täältä Tampereelta matkaa kilometri jos toinenkin (yhteen suuntaan noin 400 km.) ja matkan aikana tuli kuunneltua tietenkin radio-ohjelmia. Eräässä ohjelmassa kerrottiin uudesta ruoanlaittotrendistä, "komerokokkauksesta", jonka ideana on loihtia ruokaa sellaisista aineksista, mitä nyt sattuu kaapista löytymään. Emme kumpikaan oikein ymmärtäneet, mikä asiassa on niin uutta tai trendikästä. Kautta aikain on tehty ruokaa aineksista, jotka on kerätty kaapin pohjilta--otetaan nyt esimerkiksi vaikka pyttipannu. Vai onko sitten kysymys jostakin niin hienosta asiasta, jota me 37- ja 66-vuotiaat perusnaiset emme ymmärtäneet? Liekö koko juttu tarkoitettu ns.  uusavuttomille????? Mene ja tiedä.
Kotiin palattuani ei ruoanvalmistus ollut ihan päällimmäisenä mielessä. Kaapissa oli perunoita ja kananmunia, tomaattia ja uutta sipulia sekä matkaltamme Mäntyharjun Miekaskoskelta ostettuja savustettuja muikkuja (muuten aivan sairaan hyviä). Kanamunista tuli tehtyä kokkelia, joka sai kaverikseen keitettyjä perunoita ja noita ihania kaloja. Josko tämä nyt oli komerokokkausta? Eli perunoiden keitto ja munakokkelin teko. Niin tai näin-hyvää oli.

5 kanamunaa
5 kirsikkatomaattia
sipulin varsia (tai ruohosipulia)
loraus maitoa
(juustoraastetta)
suolaa
rouhittua mustapippuria
nokare voita


Viipaloi tomaatit ja sipulinvarret.



Riko munat kulhoon ja lisää maito.
Lisää maito, suola ja pippuri.



Sekoita varovasti niin että munien rakenne rikkoutuu (älä vatkaa).



Lisää tomaatit ja sipulinvarret...(ja juustoraaste).


Laita voi pannulle. 
Älä päästä pannua liian kuumaksi; munat eivät saa ruskistua.
Kaada munaseos pannulle ja sekoita isoilla liikkeillä (kahdeksikko).



Munakokkelin voi koristella sipulinvarsilla.


Et sillai--komerokokkausta.😕


 
What do you want to do ?
New mail

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti