KANAWOKKI
Tässä blogissa on suvussamme kulkeneita reseptejä sekä omien kokkailun tuloksena syntyneitä ruokaohjeita kuvien kera. Täällä ne säilyvät- toivottavasti- paremmin kuin pöytälaatikossa. Ne on osoitettu lapsenlapsilleni Fainalle, Felikselle, Iinalle ja Jirille. Toki ne ovat kaikkien luettavissa ja tuovat uusia--ja vanhoja--ideoita kaikille ruoanlaitosta kiinnostuneille.
lauantai 17. toukokuuta 2025
KANAWOKKI
maanantai 12. toukokuuta 2025
KEBABBISOOSI
KEBABBISOOSI
Kebeb-lastut käyvät hyvin myös kastikkeen raaka-aineena, vaikka yleensä niitä syödään pikaruokana riisin, ranskalaisten tai salaatin kanssa.
Tämän kastikkeen teko on niin helppoa, että tässäkin tapauksesssa voidaan puhua pikaruoasta eikä tämän ruoan valmistamiseksi tarvita pidemmän linjan kokkikoulutusta. Kastike nimittäin syntyy sekoittamalla lastujen joukkoon kerma, tomaatimurska ja hieman mausteita.
Lisukkeena tässä on perunamuusia ja kurkkua sekä tomaattia.
Jos viitsii, voi perunamuusin tehdä alusta loppuun itse-- laiska kun olen, käytin perunamuusijauhetta, ja sekoitin muusiin nokareen voita.
400g kebab-lastuja (pakaste)
voita
suolaa ja mustapippuria
2 dl kermaa
400 g tomaattimurskaa
hieman chiki-pippurimausteseosta
Jäiset lastut sulatetaan paistinpannulla, jossa on hieman voita.
Maustetaan maun mukaan suolalla ja rouhitulla mustapippurilla.
Sekoitetaan joukkoon kerma ja tomaattimurska.
Maustetaan chili-pippuri-mausteseoksella ja annetaan hautua miedolla lämmöllä hetken aikaa.
Tarjoillaan perunamuusin/ pastan/ riisin kera.
Vinkki:
Sweet chili-kastike sopii tämän kanssa hyvin.
#
maanantai 21. huhtikuuta 2025
HIRVENLIHAWOKKI
Pannulle lisätään öljyä ja seuraavaksi kypsennetään tuoreet vihannekset (pakasteet on esivalmistettu).
perjantai 13. joulukuuta 2024
PYÖREÄ LIHAMUREKE
PYÖREÄ LIHAMUREKE
Sipulikuutiot ja valkosipulimurska sekä currytahna hienonnetaan sauvasekoittajalla kerman ja kermaviilin kanssa.
Mureketta paistetaan uunissa 200 asteessa n. 1/2 tuntia, sitten lasketaan lämpötila 100 asteeeseen ja annetaan murekkeen olla uunissa vielä toiset 1/2 tuntia.
Mureke on tosiaankin pinnalta rapea ja sisältä mehevä ja se on helppo tarjoilla suoraan paistoastiasta ja kaiken lisäksi sitä on helppo leikata paloiksi.
Ja kehujakin tuli, niin rakenteesta kuin maustakin.











~2.jpg)









































.jpg)



