sunnuntai 2. toukokuuta 2021

GRILLATUT JÄTTIKATKARAVUT


                                                             GRILLATUT JÄTTIKATKARAVUT 



Hankittiin sitten grilli. Mikäs ihme tuo nyt on. Ei mikään, paitsi että ei enää asuta maalla, vaan keskellä kaupunkia. Ja vielä kerrostalossa. Kerrostaloasuminen sääntöineen ja tapoineen rajoitti hieman grillin mallia (hiili- ja kaasugrillit kun eivät ole oikein yhteensopivia taloyhtiön sääntöjen ja naapurisovun? kanssa) Tästä johtuen parvekkeemme nurkassa kököttää Cello-box-sähkögrilli. Onneksi parvekkeella oli valmiina pistorasia (vedettiin sinne lähinnä jouluvaloja varten). Grillin myötä parvekkeellamme tuoksuu (pian) muukin kuin parvekekukat (ne kyllä vielä odottavat ilmojen lämpenemistä kauppapuutarhan kasvihuoneessa). Kyllä kaupungissa on kivaa; mikäs on parempaa kuin nauttia parvekkeella kukkien tuoksussa grilliruokaa  ja katsella Tampereen uusinta tulokasta--ratikkaa.


Sähkögrillistä meillä ei ollut aikaisempaa kokemusta ja ajatukset siitä olivat hivenen ristiriitaiset. Kaikki epäilykset ovat osoittautuneet turhiksi. Cellomme lämpiää nopeasti, grillaa hyvin niin lihan, kalan kuin makkarat ja vihanneksetkin ja kaiken lisäksi se on erittäin helppo puhdistaa tarttumattoman pintansa ansiosta. Kokonsa puolestakin se on juuri sopiva tähän kahden hengen ruokakuntaan.

Uuden grillin ensimmäisiä "tuotoksia" olivat grillatut jättikatkaravut. Uuteen grilliin  piti saada jotakin uutta grillattavaa ja jostain syystä katkarapuja ei ole tullut aikaisemmin syötyä grillillä valmistettuina. Nyt sekin on tehty ja lopputulos hyväksi havaittu. 


450 g jättikatkaravunpyrstöjä (pakaste)

-katkaravut sulatetaan, sulamisvesi kaadetaan pois ja ravut painellaan talouspaperilla kuiviksi.


Ravut pujotetaan grillitikkuihin ja tikut laitetaan laakeaan kannella suljettavaan astiaan ja niiden päälle kaadetaan marinadi:

1/2 dl soijaa

1/2 dl sitruunamehua

2 rkl hunajaa

2 rkl paholaisen hilloa/chilitahnaa

3 tl valkosipulimurskaa

2 tl oliiviöljyä





(Katkaravut voi marinoida pienemmässä astiassa ilman tikkuja ja pujottaa vasta sitten grillitikkuihin-tämä hieman sottaisempaa)

Katkiksien annetaan marinoitua puolisen tuntia (astiaa on hyvä käännellä välillä, jotta marinadi leviää kunnolla)

Sitten vaan grilli kuumaksi ja hivenen öljyä grilliritilälle ja vartaan grilliin.

Vartaita grillataan välillä käännellen 1-2 minuuttia per puoli. Ei kannata grillata liian pitkään, jottei äyriäisistä tule kovia/sitkeitä.


Lisukkeiksi esimerkiksi lime-lohkoja ja korianterisilppua.














Ei kommentteja:

Lähetä kommentti