perjantai 5. helmikuuta 2021

LIHAPULLAT ITALIALAISITTAIN


                                                              LIHAPULLAT ITALIALAISITTAIN   



Jos luit edellisen jutun, tiedät että olen tätä nykyä hieman vinksallani kaikkeen italiaan liittyvään, niin kieleen, kulttuuriin kuin ruokaankin.
Tässä seuraavassa on  ohje, kuinka lihapullat tehdään italialaisittain. Siinä missä  meillä Suomessa moni tekee lihapullataikinan sekoittamalla jauhelihan joukkoon sipulikeittopussin, italialaiset laittavat jauhelihan joukkoon keitettyä perunaa ja runsaasti esimerkiksi persiljaa. Lihapullat paistetaan italialaisittain aina paistinpannulla ja kastike on (kuinkas ollakkaan) tomaattista. Ja lihapullakastike nautitaan pastan kera, ei perunamuusin. Maassa maan tavalla. Italiassa on sanonta "Tutti i gusti son gusti disse quello che succhiava un chiodo arruginoto" eli "makuasioista ei voi kiistellä, sanoo se, joka imee rautanaulaa". Että sillai. Niin ja, syötäessä pastaa, Italiassa ei käytetä kuin pelkästään haarukkaa (lusikka on lapsia varten). Ja vielä toinen "pöytätapoihin" liittyvä asia; jos/kun ruoan jälkeen juodaan kahvia, otetaan espressoa, ei cappuccinoa. Cappuccino kuuluu aamuun.  Kannattaa pitää mielessä seuraavaa reissua ajatellen.


400 g jauhelihaa
1 iso peruna
1 sipuli
1 ruukullinen persiljaa
1 kananmuna
suolaa
pippuria
jauhoja jauhottamiseen
öljyä paistamiseen
500 g paseerattua tomaattia
2 rkl tomaattipyrettä
1/2 l lihalientä tai vettä
raastettua parmesaania
basilikanlehtiä


Keitetään 1 iso peruna suolalla maustetussa vedessä.
Peruna kuoritaan ja survotaan haarukalla.




Jauhelihan joukkoon sekoitetaan hienonnettu sipuli, kananmuna, survottu peruna ja silpuksi leikattu persilja.



Jauhelihataikinaan lisätään mausteet ja taikina sekoitetaan tasaiseksi.



Taikinasta pyöritellään kostutetuin käsin pyöryköitä, jotka kieritellään vehnäjauhoissa.




Öljy kuumennetaan pannulla, lisätään pyörykät ja paistetaan keskilämmöllä käännellen 8-10 minuuttia.





Sekoitetaan paseerattuun tomaattiin tomaattipyre ja seos kaadetaan pannulle pyöryköiden päälle.




Joukkoon sekoitetaan lihaliemi (tai vesi) ja kastikkeen annetaan kiehua hieman kasaan.




Tarkistetaan maku (ja lisätään mausteita tarvittaessa).

Nostellaan pyörykät tarjoiluastiaan ja kaadetaan kastike niiden päälle. (Voi toki tarjoilla suoraan pannulta.)






Koristellaan parmesaanraasteella ja basilikanlehdillä.




Tarjotaan keitetyn pastan kera.



                                                                                #







                                      
What do you want to do ?
New mail

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti