tiistai 26. maaliskuuta 2019

CHILI CON CARNE




                                                                                                      CHILI CON CARNE

..









Chili con carne tarkoittaa chiliä lihan kanssa. Kyseessä on pataruoka, jossa on lihaa ja chilipippuria ja usein myös tomaattikastiketta, papuja, valkosipulia ja roomankuminaa eli juustokuminaa.
Kasvisversiosta  käytetään nimeä chili sin carne (chiliä ilman lihaa). Se voidaan tehdä esimerkiksi soijarouheesta.

Kun kysytään tämän ruuan alkuperämaata, moni veikkaa Meksikoa. Niin minäkin olisin veikannut ja pieleenhän se olisi mennyt. Ei ole myöskään Argentiina, Peru eikä Brasilia.
Chili con carne on peräisin Amerikasta tarkemmin Teksasin San Antoniosta. Kerrotaan että vuonna 1731 Kanariansaarilta muutti 56 henkilöä ( 16 perhettä) Espanjan kuninkaan määräyksestä Teksasiin ja että perheiden naiset valmistivat häränlihaa chilin kera.

Tätä pataruokaa eri muodoissaan ovat syöneet karjapaimenet, kullankaivajat, vangit ja ns. parempi väki. Sen laittamisesta on järjestetty kilpailuja. Nykyisin San Antoniosta on vaikeaa löytää ravintolaa, josta tätä herkkua saa.

Tämän ohjeen mukaisesti tehtynä aikaa saattaa kulua muutama tunti ja ohjeen mukaan valmistettaessa ruokaa riittää useammalle päivälle tai pakastettavaksi kiireisten päivien varalle.

Tarvitset:
2-3 sipulia         
1 valkosipuli
2 ruukkua korianteria
ruokaöljyä
4 vihreää chiliä
4 tl kuivattua chilirouhetta
2,5 tl juustokuminaa eli jeeraa
3 tl kanelia
3 tl oreganoa
1 kg jauhelihaa
2-3 tl suolaa
1 prk (pieni) chili-tomaattipyettä
4 dl punaviiniä
8 dl tomaattimurskaa
3 rkl sokeria tai hunajaa
2 prk punaisia papuja
3 punaista paprikaa
6 porkkanaa
1l lihalientä
2-3 dl maissia (pakaste)
1-2 limeä



Kuori ja hienonna sipulit ja valkosipulit .
Hienonna ruukullinen korianteria,
Hienonna myös vihreät chilit.
Sekoita kaikki keskenään.





Laita pannulle öljyä ja kuullota seosta kunnes

sipulit ovat kauniin keltaisia.
Älä ruskista.


Sekoita keskenään chilirouhe, juustokumina, kaneli ja oregano.
Lisää seos pannulle sipulien joukkoon ja kuullota
vielä hetki.


Kaada seos tilavaan kattilaan ( itselläni oli 6,5 litran kattila).
Keitä lihaliemi.

Ruskista jauheliha pienissä erissä.
Mausta suolalla.


Kaada ruskistetut jauhelihat kattilaan ja
lisää
chili-tomaattipyre ja osa  lihaliemestä.

Laita viini pannulle ja anna sen kiehahtaa ennen  kuin kaadat 
pataan. Anna kiehua 10-20 minuuttia.

Lisää tomaattimurska ja sokeri/hunaja.
Anna kiehua kannen alla pari tuntia.












Huuhtele pavut.
Kuutioi paprika.
Pilko porkkana

Lisää porkkanat ja paprikat ja anna kiehua kunnes ne ovat lähes kypsiä.
Lisää pavut ja maissit ja anna kiehua hiljalleen ilman kantta
jotta liika neste haihtuu ja maku "tiivistyy".





Suikaloi toinen pussillinen korianteria ja halkaise lime/limet.

Purista limemehu valmiin ruuan päälle.

Koristele korianterisilpulla.






Tarjoa riisin kanssa

Tulisuus riippuu käytettävän chilin kapsaisiinipitoisuudesta. Kapsaisiini on rasvaliukoinen yhdiste, joten polttavaa tunnetta suussa kannattaa helpottaa maidolla (mieluiten rasvaisella) Veden juonti saatta pahimmillaan pahentaa polttavaa tunnetta suussa.


BUEN APETITO
What do you want to do ?
New mail

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti