KUHAFILEET UUNISSA
Kun on oman pojan pyytämää kalaa ja siskon siirtolapuutarhamökin puutarhasta nostettua uutta perunaa, ei ainakaan ole raaka-aineissa valittamisen varaa, jos ruoka ei maistu.
Olen valmistanut kuhaa paistamalla, höyryttämälla ja keittämällä, mutta nyt päätin kokeilla valmistamista uunissa. Yksi syy tähän oli helle (+ 30 astetta ulkona ja keittiössä vielä kuumempaa) - ei oikein tehnyt mieli hellan vieressä seisoskella. Pienten esivalmistumisen jälkeen sain kalafileet uuniin ja perunat kiehumaan ja lopputulos oli hyvä, koska kehujakin tuli.
700 g kuhafileitä
suolaa ja valkopippuria
sitruunamehua
1 rkl kapriksia
2 dl ruokakermaa (15%)
2 dl pippurikermaa (15%)
n. 100 g kuutioitua sipulia
n. 20 g piparjuuritahnaa
1/2 ruukullista tilliä hienonnettuna
n. 30 g parmesanraastetta.
uusia perunoita
karkeaa suolaa
tilliä
Kuhafileet leikataan sopiviksi paloiksi ja
maustetaan molemmin puolin suolalla ja valkopippurilla.
Lisätään fileiden päälle kaprikset ja sitruunamehua (maun mukaan).
Kermat sekoitetaan keskenään ja joukkoon sekoitetaan sipulikuutiot ja piparjuuritahna sekä hienonnettu tilli.
#