tiistai 17. maaliskuuta 2020

LAMMINPÄÄN LUMOUS

  

                                                                   LAMMINPÄÄN LUMOUS



 Lamminpään lumous on Juice Leskisen kehittämä sianlihasta valmistettu ruoka. Nimi on muokkautunut myöhemmin, sillä vielä vuonna 1990, kun Juice valmisti tätä Kati Napan kanssa maikkarin Huomenta Suomi-ohjelman keittiössä, hän kutsui tätä ruokaa  nimellä "The Food", koska ruoalla oli hänen mukaansa tuhat nimeä sen mukaan, missä oli asunut. Lamminpää on Tampereen kaupunginosa, jossa Juice asui ja josta hän teki myös samannimisen laulun. Lamminpää-kappale läytyy Juicen Syksyn sävel-kaikki singlet Cd-kokoelmasta levyltä 4. Samalla levyllä ovat myös tunnetummat "Kaksoiselämää" ja "Musta aurinko nousee".
 Valmistus on simppeliä, mutta mausteita tässä sapuskassa on aika paljon. Mausteita voi toki laittaa mielensä mukaan. Tärkeitä aineksia ovat lihan lisäksi kerma, curry, kaneli ja tomaattipyree. Ruoka syödään riisin kera. Joissakin ohjeissa sanotaan, ettei lisukkeita tarvita. You tuben videolla, jossa Juice tätä valmistaa, riisin seassa on herneitä ja kastikkeen päälle tulee silputtua salviaa.

800 g porsaan filettä
voita paistamiseen
suolaa (Juice käytti yrttisuolaa)
1 valkosipuli (12 kynttä)
5 dl kermaa
2-4 rkl dijon-sinappia
2-3 tl sokeria
2-3 tl currya
2-3 tl kanelia
2-3 tl inkivääriä
1 prk (n. 400 g) tomaattimurskaa tai 2-3 rkl tomaattipyrettä


Liha leikataan ohuiksi siivuiksi ja puolitetaan annospaloiksi.
Valkosipuli kuoritaan ja puristetaan murskaksi.





Lihanpalat ruskistetaan voissa eli Juicen sanoin pannaan helteeseen ottamaan aurinkoa.
Maustetaan suolalla ja pippurilla.


Ruskistuneet lihat laitetan sivuun odottamaan.


Paistinpannulla, jota ei huuhdella välillä, tehdään kastike (Juicen sanoja käyttäen uimavettä).
Kaadetaan kerma pannulle.
Lisätään mausteet (sinappi, sokeri, kaneli, inkivääri ja curry).
Kun kerma alkaa saostua, lisätään tomaattimurska ja valkosipulit.
Sekoitetaan hyvin ja annetaan hautua muutama minuutti.



 Kastike kaadetaan lihojen päälle.



Maut tasaantuvat, kun ruoan laittaa vielä puoleksi tunniksi uuniin (150 astetta riittää).

Tarjotaan keitetyn riisin kera.


Tekiköhän Juice tätä jo nuorena työskennellessään Pohjois-Savon vesillä laivakokkina?

Tämän voi tehkä myös broilerista! Tässä ohje (mukana Juicen biisi " Tampereen aamu").

                                                ###

Sinua saattaa kiinnostaa myös tämä-- Routapossu




What do you want to do ?
New mail

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti